Irma Nykänen luennoi meille elämäntapojen muutosprosessista.

Sanat voimaantuminen eli omien voimavarojen löytäminen piilosta ja reflektio eli peilaaminen nousivat esiin muutoksen eräinä käsitteinä.

Mietin kulttuurin merkitystä elämäntavoillemme. Se miten me ihmiset käyttäydymme, pidämme oikeana tai väärän, tavat, kieli ovat osa ihmisten kulttuuria. Elämäntavan muutos on varmasti useimmille meille vaikeaa. Esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen. On vaikea olla tilanteissa, joissa on tottunut polttamaan tupakkaa. Vaikea ehkä tavata ihmisiä, jotka polttavat. Tupakkakulttuuri on vahva tupakoitisjoiden keskuudessa. Lähdetään yhdessä tupakoimaan ja pidetään taukoa töistä. Kun lopettaa tupakoinnin loppuuko kaveruus ja ehkä taukoakaan ei tule pidettyä.

Muutoksessa on löydyttävä jotakin muuta tekemistä tupakoinnin sijaan. 

Mielestäni tässäkin asiassa olisi parasta tarttua tupakointiin jo aloitteluvaiheessa. Parasta tietenkin on jos tupakointia ei aloita lainkaan.